Tarinoita kaudelta VirtU:n jääkiekkojaoston johtoon astui Jussi Autio. Muita jaoston jäseniä olivat Heikki Leppänen, Kari Hietanen, Matti Nurmi, Raimo Salmenaho, Pauli Niemelä ja Matti Viitala. Jussi sai jääkiekkojaoston toimintaan lisää väkeä. Tämä näkyi selvimmin siinä, että jokaisella joukkueelle löytyi vetäjä ja taustavoimia ilmestyi lähes jokaiselle joukkueelle. Miesjoukkueen peliesitykset olivat, muutaman vaisumman vuoden jälkeen, hiukan pirteämpiä, sarjatasona edelleen IV-divisioona. Juniori joukkueita oli toiminnassa mukana neljä, joista nuorimmat F-junioreita. Yhteensä toiminnassa oli mukana n.150 henkilöä. Kaupunki oli myös huomioinut ennen kauden alkua jaoston työtä, hankkimalla uudet kaukalon laidat. Hiukan siis parannusta olosuhteisiin.
Kausi alkaa Miesjoukkueen menestys ei ainakaan harjoittelusta ollut kiinni, sillä joukkue harjoitteli neljä kertaa viikossa. Yksi harjoituskerta kesti aina kaksi tuntia. Lisäksi joukkue pelasi ennen kauden alkua pari harjoitusottelua. Tästä oli selvästi hyötyä, sillä sarja avauksessa kaatui Kolhon Vihurin joukkue. Erityisesti kannattaa mainita nuoren Arto Tanhuan otteet VirtU.n maalilla. Joukkueen tasaisuutta kuvastaa se, että avausottelun kaikki maalit merkittiin eri miehille. Valmentaja Matti Nurmen opit alkoivat selvästi tuottaa tulosta. Seuraavassa ottelussa Ruoveden Seurakunnan Atleetit kuitenkin kaatoivat kylmää vettä VirtU:n niskaan voittamalla kotiottelunsa. Kauden kolmannessa ottelussa sai sarjajohtaja KiePo II kohdata voittajansa. Tässä ottelussa VirtU:n joukkue näytti parasta osaamistaan ja taistelu-tahtoa. Näin oli kausi saatu hienosti auki.
Loukkaantumisia Hyvän startin jälkeen iski joukkueeseen todellinen loukkaantumiskierre. Pariin peliin hädin tuskin saatiin joukkuetta kasaan ja tässä meni mahdollisuudet sarjavoittoon. Loppukaudesta joukkue esitti jälleen hyviä otteita ja otti arvokkaita voittoja tulevia kausia silmälläpitäen.
Ohessa selotuspätkä Suomenselän Sanomista vuodelta 1984, ottelusta VirtU - Kolho: "Edellä mainitut nimet (Pauli Niemelä, Eero Mäkelä, Jussi Autio ja Kari Hietanen, ) ovat muodostaneet nelikon, jonka mukana VirtU on joko noussut tai kaatunut useana talvena. Pauli Niemelä on nelikon kokenein, tekniikaltaan maajoukkuetasoa, mies, jolla on Suomen kovin rystylaukaus. Eero Mäkelä on peräänantamaton ja taklauksia kestävä "likaisen työntekijä" eli kiekon laidasta kaivaja. Jussi Autio on teknillinen kiekonkäsittelijä, joka osaa haistaa maalipaikat. Kari Hietanen on kovakuntoinen ja voimakas kontaktipelaaja, joka on parantanut otteita vuosi vuodelta."
Kauden loppupuolella pelattiin ottelu 50-luku vs. 60-luku, jonka 60-lukulaiset voittivat maalein 6-13. Kauden päätti perinteinen turnaus Soinissa, josta VirtU:n joukkue palasi voittaja.
Hietanen pistepörssi ykkönen Kari Hietanen voitti sisäisen pistepörssin toistamiseen. Nyt voitto irtosi tehoilla 16+2. Kauden viimeisessä ottelussa Kari iski tuplakypärätempun(6+0). Syöttöpörssin ykkönen oli myöskin tuttu nimi eli Eero Mäkelä (9 syöttöä). Jäähypörssin "kuningas" oli Kari Numminen (14 min.) |